Stop möläytyksille

Möläytysten jälkiä korjataan myös yhteisösovittelussa

Jokainenhan meistä päästää suustaan jos jonkinmoisia möläytyksiä, joita sitten jälkikäteen katuu enemmän tai vähemmän. Millä niitä kontrolloisi? Tähän ei juuri muu auta kuin vanha kunnon ohje: mieti kaksi kertaa ennen kuin kerrot mielipiteesi. Näin etenkin, jos se liittyy toisen henkilön persoonaan. Omasta mielestä viaton huomautus saattaa toiselle olla elämän pituinen haava.

Työpaikalla päästettyjen möläytysten jälkiä korjataan usein vasta vuosien jälkeen yhteisösovittelussa. Kesätyöntekijöillä on harvoin mahdollisuutta päästä tähän mukaan, joten he vievät haavat mukanaan. Aikuisille jää suuri vastuu, jotta haavojen sijasta mukaan lähtee kannustavia muistoja ja usko omaan itseen.

Ylen Uutisluokka teki aiheesta vaikuttavan videon.

 

Sovittelumestarit.fi käyttää evästeitä sivuston tilastotietojen mittaamiseen ja liikenteen analysoimiseen. Tietojen avulla voimme päätellä mm. millainen sisältö kiinnostaa kävijöitä eniten. Näin voimme räätälöidä palveluitamme sekä sivuston artikkeleita vastaamaan paremmin kävijöiden todennäköisiä kiinnostuksenkohteita. Hyväksymällä evästeet annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Tietosuojaseloste

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close