Aivot pyörittävät samaa vanhaa nauhaa ja ahdistus mielessä kasvaa – tuttu tunne? Miksi ihmeessä se teki niin? Miksen sanonut tilanteessa näin? Jospa vain tilanne tulisi uudestaan eteen, tekisin kyllä näin. Elämä hymyilee, työt luistavat. Silti energiaa hukkaantuu muistoihin, joihin ei pysty enää vaikuttamaan.
Mikä avuksi, kun muistot pilaavat nykyisyyden?
Peruutuspeiliin tuijottaessa eteen tulevat hienotkin hetket jäävät helposti huomaamatta. Tapahtuu turhia törmäyksiä, kun uusiakin tapahtumia tulkitaan menneen pohjalta.
Muistoja voi yrittää tukahduttaa, mutta pitkän päälle se ei ole kaikkein kestävin ratkaisu. Pahimmillaan tuhkahdetut tunteet purkautuvat psyykkisenä tai fyysisenä sairastumisena. Tunteista ja niiden vaikutuksista voi lukea lisää mm. Mielenterveysseuran sivuilta.
Tapahtumia voi myös yrittää lähestyä täysin uudesta näkökulmasta. Mitä kaikkea tilanteesta oppikaan? Mitä positiivisia asioita elämässä on nyt, jotka olisivat ilman tapahtumia ehkä jääneet saavuttamatta?
Voi myös yrittää hyväksyä sen, että elämä nyt välillä menee tiettyä rataa ja ikäviä asioita tapahtuu kaikille. Elämä jatkaa kulkuaan kaikesta huolimatta. Vai jatkaako?
Jos ottaisikin asian puheeksi nyt
Entä jos purkaisikin vyyhdin ja ottaisi mieltä vaivaamaan jääneet asiat esille asianosaisen kanssa? Kertoisi suoraan, miten tapahtumien herättämät tunteet vaikuttavat elämään edelleen. Kertoisi, että haluaa päästä asiasta yli toisen avulla. Ei syyllistäen, vaan eteenpäin katsoen. Suostuisikohan tuo? Suostuisiko kuuntelemaan kaikki ne kysymykset, jotka ovat vailla vastausta. Suostuisiko kertomaan avoimesti myös oman näkökulmansa ja omat ajatuksensa tapahtumista?
Sanotaan, ettei vanhoja haavoja kannata repiä auki. Mutta mikä olisi pahinta, mikä voisi mennä pieleen? Kannattaisiko siltikin kokeilla, ihan oman mielenrauhan takia?
Työyhteisösovittelussa asiat puidaan turvallisesti ulkopuolisen sovittelijan ohjauksessa. Keskustelua käydään niin kauan, että osapuolille muodostuu yhteinen näkemys siitä, miten tilanteesta on hyvä jatkaa eteenpäin. Lue lisää prosessista.
Kaipaatko yhteisöösi vuorovaikutuksen solmuja avaavaa koulutusta tai sovittelua?
Ota yhteyttä, niin katsotaan mitä saamme yhdessä aikaan.
Leena Saarela | puh. 0400722502