Kesän alussa vastaani metsätiellä tuli tämä nuori räkätti. Istuin autossa ja ihmettelin, onko tuo elävä lainkaan, kun siinä keskellä tietä istui eikä hievahtanutkaan, vaikka ajoin autoni metrin päähän. Astuin ulos, lintu pysyi paikallaan. Otin kameran esiin, olihan tuo itselleni harvinainen ilmestys, ja otin ensimmäisen kuvan. Ei reaktiota. Askel lähemmäs, toinen kuva – katse jo selvästi kääntyi suuntaani. Ainakin on elossa. Askel vielä lähemmäs, vieläkin tuo antoi kameran laulaa. Sitten jo kiersin lintua kosketusetäisyydellä joka puolelta kuvaten – eihän tällaista tilaisuutta voinut hukata! Ja toinen vain käänteli päätään seuraten mitä touhusin.
Joskus vain ei tee mieli liikahtaa
Mutta miksei lintu liikkunut, eikä pitänyt mitään ääntäkään? Oliko se kenties loukkaantunut? Takaraivossani tieto, ettei poikasiin saa koskea käsin. Mitä ratkaisuksi? Tuntui kuin olisin autoineni ollut jättimäinen tankki pysähtyneenä Tiananmenin aukiolla mieltään osoittavan nuoren eteen. Ehkä tämäkin nuori katsoi, ettei minun kuuluisi ajella hänen reviirillään. Tallensin lyhyen videon tilanteen ratkaisusta. Miten tuota nyt tulkita? Pelästyikö vai suuttuiko, vaiko molempia?
Pitääkö aina huomioida toiset?
Tämä kohtaaminen sai minut muistelemaan vastaavia kohtaamisia ihmisten kanssa. Miksi jotkut jääräpäisesti noudattavat tiettyjä käyttäytymismalleja? Miksi joku ei esimerkiksi reagoi lainkaan tervehtimiseen vaikka vastaavaa käytöstä yleisesti pidetään töykeänä? Haluaako kyseinen henkilö olla töykeä?
Pariinkin otteeseen naapurikseni on sattunut henkilö, joka ei tervehtinyt, vaikka vastaan tullessa kuuluvasti ääneen lausuin tervehdyksen. Ei vain kerran, vaan käytännössä joka kerta. Niin, että siihen jo osasi varautua, ja itse vain mietin, teenkö kiusaa, jos taas itse tervehdin, vai pitäisikö toisen antaa olla rauhassa.
Siinä tulee hiukan outo olo, vaikka tilannetta helpotti tieto, etteivät kyseiset henkilöt tervehtineet juuri muitakaan naapurustosta. Ihmettelin usein, mitä kyseisten henkilöiden päässä liikkuu ja millainen heidän maailmankuvansa on. Mikä on se ajatus, joka saa välttelemään näinkin pientä kontaktia naapuriin vuosienkin ajan?
Työpaikalla hyvät tavat kunniaan
Työyhteisösovittelussa tulee hämmästyttävän paljon vastaan mielipahaa, jota ihmiset kokevat, kun heitä ei huomioida – yksinkertaisimmillaan jätetään tervehtimättä. Toistuessa tervehtimättömyys on vähän kuin talossa olisi räkätti, jonka kohtaamista joutuu joka kerta jännittämään. Surullisimmillaan tilanteen välttämiseksi aletaan keksiä kiertoreittejä.
Kun tilannetta ei käsitellä, syntyy mielikuvia ja tulkintoja, jotka voivat osua oikeaan tai sitten eivät. Kannattaisiko asia ottaa puheeksi? Sohaista kepillä, ja katsoa mitä tapahtuu.”Minusta tuntuu, että..”
Meistä kukin voi olla räkätti aina silloin tällöin. Mutta ehkäpä voisimme tänään tervehtiä kaikkia iloisesti hymyillen. Testata, mitä siitä seuraa.
Niin ja ne räkätin poikaset, pitihän niistä lukea lisää wikipediasta.
Kaipaatko yhteisöösi vuorovaikutuksen solmuja avaavaa koulutusta tai sovittelua?
Ota yhteyttä, niin katsotaan mitä saamme yhdessä aikaan.
Leena Saarela | puh. 0400722502